Kansainvälinen toiminta 2017

Kansainvälinen toiminta on ollut monipuolista Variassa vuonna 2017. Olemme osallistuneet useisiin erilaisiin kansainvälisiin projekteihin sekä tietenkin opiskelijamme ja henkilökuntamme ovat päässeet ulkomaanjaksoille. Lisäksi olemme ottaneet vastaan ison määrän kansainvälisiä vieraita. Tilastot: Opiskelijoiden ulkomaanjaksot (väh. 14 päivää): Tekniikka: 4 Sähkö: 12 Read More …

VR-lasit vanhustenhoidossa

Vantaan ammattiopisto Varian sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden ryhmä tutustui 360-kuvaamiseen ja VR-laseihin lokakuussa. Opiskelijoille kameran käyttäminen oli helppoa ja VR-lasien toiminta otettiin nopeasti haltuun. Opiskelijat toteuttivat osana kuntoutumisen tukemisen opintoja aisti-iltapäivän senioreille yhteistyössä Vanhusten Kotiapusäätiön kanssa. Yhtenä osana aistikokemusta oli Read More …

Yhteistyötä Rastattin piirikunnan kanssa

Vantaa ja Rastattin piirikunta Saksassa ovat ystävyyskaupunkeja ja yhteistyötä on tehty usealla tasolla. Opiskelijamme kutsuttiin tällä kertaa Etelä-Saksan suurimmille kuluttajamessuille (OFFERTA) esittelemään Suomea ja Vantaata. Matkaan pääsi kaksi matkailualan opiskelijaa sekä Mercuriasta kaksi liiketalouden opiskelijaa. Varialla on pitkäaikainen kumppanuus piirikunnan alueen oppilaitokseen Carl-Benz-Schule-Gaggenaun kanssa Read More …

Kone- ja tuotantotekniikan projektityöt saksalaisten kanssa

Kone- ja tuotantotekniikan alalla on toteutettu yhteistyöprojekteja Varian ja Carl-Benz-Schule-Gaggenau -oppilaitosten välillä yli 10 vuoden ajan vastavuoroisesti. Vantaan ja Rastattin piirikunta ovatkin pitkäaikaisia ystävyyskaupunkeja ja yhteistyötä tehdään myös muilla tavoilla. Tämän vuoden projektit toteutettiin suomalaisten ja saksalaisten opiskelijoiden parityöskentelynä 18.-29.9. Read More …

Vieraita Ajou Motor Collegesta

KoreaTechNet -verkostolla oli vieraita Etelä-Koreasta Ajou Motor Collegesta 17.-22.4.2017. Vieraat kävivät Keudassa, Omniassa, Variassa, Metropoliassa ja Opetushallituksessa. Vierailun aikana työstettiin yhdessä paikallisesti tarjottavaa tutkinnon osaa, jossa opiskellaan autoalan uusia teknologioita, kulttuuria ja korean kieltä. Lisäksi suunniteltiin syksyn 2017 opiskelijavaihdon sisältöjä Read More …

Variaoivaa oppimista – leikkiä Kuresaaressa

Sosiaali- ja terveysalan varhaiskasvatuksen opiskelijat olivat Kuresaaressa Leikki-projektin ensimmäisellä projektioppimisen jaksolla. Tuloksia pääset ihailemaan Variaoivaa oppimista -projektin sivuilla: http://variaprojektit.fi/variaoivaa/2017/03/20/play-project-comparing-childrens-play-in-two-different-cultures/

Joulu tulla jolkottaa… On aika joulumarkkinoiden ja metsän siimeksen

On taas aika vuodesta, jolloin opiskelijamme matkaavat Lyypekkiin joulumarkkinoille yhdessä Mercurian opiskelijoiden kanssa. Markkinoilla myydään Varian taitavien käsi- ja taideteollisuusalojen opiskelijoiden töitä. Logistiikasta vastaavat mahtavat autonkuljettajaopiskelijamme Aviapoliksesta. Viime vuoden tunnelmia voi lukea kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden tekemästä blogista: http://lyypekki2015.blogspot.fi/ Projekti toteutetana tänä Read More …